Olisiko sinulla hetki aikaa keskustella materiasta?

Lapsi ruinas äiti osta laatikosta pois tuo kaunis lelu
Komerosta yhden leikin jälkeen hautapaikan sai vain..

Hyödytön materia on tavaraa jota ostaa lähinnä ostamisen ilosta, se tuo onnen hetkeksi kunnes se sitten unohdetaan kaappiin. Etenkin lapsille tykätään ostaa kamalat kasat leluja, joita lapsi ei sitten osaa arvostaa, kun aina saa uutta tilalle kuitenkin. Minulla ei ole lapsia, mutta jos joskus on, toivon että äitiys ei sulata osaa aivoistani enkä lankea tuohon älyttömään lelujen hamstraamiseen. Saatika sitten ala ostelemaan lastenvaatteita uutena. Siinä ei ole mielestäni järjen hiventäkään, kun lapset kasvavat niin nopeasti ja kirpparilta saa hyvää halvalla. Lasten vaatteet ovatkin about ainoa asia jossa hyvä ja halpa kohtaavat kirpputorilla.

Sananen leluista

Olen mielestäni aina pienenä kohdellut lelujani suhteellisen hyvin. Olen ikuisesti katkera siitä, etten saanut ruinaamisesta huolimatta milloinkaan Ken-nukkea. En tiedä miksi en saanut. Barbieita oli useampia, ja  jostain niille oli siunaantunut yksi kersakin. No, ehkä Ken oli narsistinen kusipää joka oli vaan hylännyt kymmenen vaimoaan ja sen yhden lapsen. Sellaisiksi lähes kaikki miehet tuntuvat muuttuvan eron jälkeen, joidenkin naisten puheista päätellen.
En tykännyt leikkiä leluillani kavereiden kanssa. Ehkä tämä johtuu siitä, että en ole ikinä tottunut jakamaan lelujani sisarusten kanssa, he kun eivät ole samaa ikäluokkaa. Pelkäsin että kaverit rikkovat lelut, enkä muutenkaan ehkä arvostanut yhteisen leikin juonikehitystä saati puuduttavaa "tää Isabella tulee ny tän ponin kaa sinne" -tyylistä skeidaa. Ttu se mikään Isabella ole vaan Pirjo.
Olin omien leikkieni herr...rouva.

Tähän väliin pieni muisto. Eräs äitini nyt jo edesmennyt miesystävä Matti antoi minulle kerran joululahjaksi tummaihoisen nuken. Rupesin itkemään kun näin sen. Se oli mielestäni kamala ja lapsellinen ja lapsellisen kamala ja kamalan lapsellinen. Alkushokista tyynnyttyäni aloin kuitenkin pitämään siitä. En ikinä varsinaisesti sillä leikkinyt, koska en vaan digannut vauvanukkeleikeistä ja koska Matti (joksi nuken nimesin antajansa mukaan) ei ollut syövä ja pissaava Baby Born, jollaisen ehkä olisinkin halunnut siihen aikaan. Matti on vieläkin minulla. Jos satun sikiämään, Matti annetaan huollettavaksi tälle pershedelmälleni, halusi persimon sitä tai ei.

Matti ja Nekku-koira. Nekun sain kun oikea koirani jäi auton alle ja menehtyi.

Matin kaltaiset lelut ovat ihania ja tärkeitä. Niillä on taustallaan joku tarina ja näiden tarinoiden toivoisi kantavan pitkälle. Samoin näiden lelujen toivoisi kestävän aikaa ja leikkijäänsä. Olisi upeaa jos Matista tulisi vielä jollekin se tärkein lelu, tai yksi niistä.

Summa summarum: Kaikki lelutkaan eivät ole pelkkää turhuutta, mutta suurin osa on. Ei lapsi tarvitse joka joulu hirveää lahjakasaa. Jos yksi lahja on mieluinen, se yleensä riittää. Etenkin pienten lasten kohdalla tämä toteutuu hyvin.

Pahan päivän muki

Ah, muumimukit. Olen itsekin sortunut joskus keräilemään niitä. Arabia kuitenkin päätti siirtää tuotannon Thaimaahan, ja sinne taisi lähteä ensimmäisellä lennolla myös keräilyintoni terävin kärki. En vaan näe mitään järkeä ostaa Thaimaasta lennätettyjä, halpatuotettuja kippoja kaappiin seisomaan....paitsi jos....
Silloin tällöin, noin kerran vuodessa, Arabia on tavannut tuoda markkinoille jonkun erikoismukin, eli siis pahan päivän mukin. Mukit tuottavat joka kerta pahan mielen heille jotka eivät sitä onnistu saamaan. Verkkokauppa kaatuu ensimmäisen kymmenen sekunnin aikana ja mukit ovat loppu alle minuutissa. Liikkeissä vallitsevat viidakon lait ja kyynärpää-taktiikka. Joka kerta Arabia antaa saman kulahtaneen selityksen ennen myyntiä: "Mukeja riittää varmasti kaikille halukkaille"
ja jälkeen myynnin "Emme osanneet varautua näin suureen kiinnostukseen." Juu, ette tosiaan, tälläkään kertaa.
Tunnusmerkit pahan päivän mukille ovat seuraavat:
Niitä tehdään vain pieni erä ja/tai niitä myydään vain vuorokauden ajan.
Niitä myydään vain verkkokaupassa ja/tai Iittalan myymälöissä, laivalla tai Japanissa
Vain joka kuudennessa mukissa on rillien kuva, lopuissa ei. Kukaan ei halua niitä loppuja.

Rauhaa ja Rakkautta

Tällaisen mukin minäkin haluan, jos onnistun sen hulluuden keskellä itselleni haalimaan. Jos en mukia saa, sitten en saa. En osta sitä törkeään ylihintaan trokarilta. En halua mukia siksi, että se olisi erityisen kaunis, en siksi että antaisin sen ruttoon kuolevalle sukulaistytölle tai siksi että saisin juoda siitä aamuteetä saaden näin paremman alun jokaiselle eloni muuten niin onnettomalle päivälle (näitä selityksiä on some pullollaan aina kun uusi muki on kaikkien huulilla ja surkutarinoilla yritetään saada joku heltymään ja myymään tai jopa lahjoittamaan muki).

Haluan sen riivatun kipon, koska uskon sen arvon nousevan tulevaisuudessa. Mitä pienempi erä, sitä suurempi on arvonnousu hamassa tulevaisuudessa. Voisin ostaa näitä aina useammankin, mutta yleensä ostan vaan yhden, korkeintaan kaksi. Minulla ei ensinnäkään ole tilaa säilöä läjäpäin posliinia, mutten myöskään halua. Laitan loput rahat joihinkin muihin säästökohteisiin. Sama sääntö pätee tässä, kuten muussakin säästämisessä ja sijoittamisessa. Ei kaikkia munia samaan koriin. Ja ovathan mukit toki ilo silmälle vitriinissä. Paitsi rillimuki, se on ruma.

Mitä vielä

Edellä mainittujen lisäksi on oikeastaan vaan kaksi asiaa mihin mielestäni kannattaa hassata rahaa.
Jos sulla on joku harrastus jota todella rakastat, josta tulee sulle hyvä fiilis, siihen on mielestäni ihan fiksua käyttää rahaa ja aikaa. Jos vaikka tykkäät juoksemisesta, kyllä sun kannattaa hommata kunnon juoksukengät koska muuten alkaa varmaan vituttaa aika pian. En tiedä juoksemisesta sen enempää mutta veikkaan että huonoilla kengillä voi saada tuhoakin aikaan ja juokseminen loppuu sitten siihen.
Moottoripyöräilyssä olen huomannut että hyvä kypärä parantaa ajokokemusta huomattavasti, kun silmät ei vuoda moottoritiellä eikä korvissa humise vielä reissun jälkeisenäkin päivänä. Kuvaillun kokemuksen jälkeen olin enemmän kuin valmis vinguttamaan Visaa Seinäjoen Jokiniemi-Motorsissa, jossa sain vieläpä loistavaa palvelua. Se kun ei ole naisena alan liikkeissä mikään vakio, varsinkaan jos on ottanut miehensä mukaan kauppaan. Jokiniemellä mies jätettiin selviämään itsekseen ja minulle alettiin etsiä haluamaani kypärää.
Mikään ei ole parempaa kuin ajaa iltasella Kyrönjoen vartta mansikkapeltojen lomitse ja haistella ihanaa mansikantuoksua. Samaan aikaan korvissa soi hyvä musiikki. Satsasin siis kypärään jossa on sisäänrakennettu kypäräpuhelin. Paras ostos hetkeen.

Toinen rahanarvoinen juttu on itsensä ja osaamisensa kehittäminen. Eli kouluttautuminen tai vaikkapa jotkut kirjat. Kirjoja saa toki kirjastosta ihan ilmaiseksikin, mutta esimerkiksi sijoituskirja on loistava satsaus, kunhan ei hyppää suoraan liian vaikeisiin asioihin.Ostin viimeksi itselleni Julia Thurénin kirjan Kaikki rahasta ja olen tykännyt kovasti. Se on helppolukuinen, ymmärrettävä, eikä huumoriakaan puutu. Kirja on jo tavallaan maksanut itsensä takaisin. Vanha minä olisi mennyt pankkiin ja luultavsati nyökytellyt itselleen ensimmäisen mahdollisen asuntolainatarjouksen sieltä omasta tutusta ja turvallisesta pankista, oli se sitten kuinka surkea tarjous tahansa. Olisin hymyillen ottanut vastaan niin korkokatot kuin lattiatkin, puhumattakaan lainan marginaalikorosta, joka siis ropisee pankin laariin.
Pitkälti Thurénin kirjan ansiosta olen neuvonut lähipiirissäni muutamaa henkilöä tarkastamaan lainansa marginaalin. Toisella se laski mukavasti, toinen on vielä ns. prosessissa. Hänellä saattaa olla edessään pankin vaihto, kunhan lainaa on vähän kilpailutettu ensin.
Romaaneja en enää nykyään ostaisi. Ennen nekin piti kaikki haalia omaan hyllyyn, kirjaston mähmäiset opukset eivät kelvanneet. Hyllyäni koristaa Harry Pottereiden saaga. Myös Juha Vuorisen tuotantoa on kertynyt. Ikea on onnistunut tuottamaan hyllykön (EXPEDIT), johon kyseiset teokset sopivat kuin nyrkki silmään. Potterit omaan välikköönsä, Vuoriset toiseen.
Yksittäisiä romaaneja olen yrittänyt myydä kirpputorilla, yleensä melko heikolla menestyksellä, joten niitäkin on jonkun verran jäljellä.

Lukekaa ja opiskelkaa. Niin sanoo Hjallis Harkimokin, joka muuten tekee melko timanttisia videoita YouTubeen, kannattaa käydä tsekkaamassa. Tuosta linkistä pääsee yhteen mun ehdottomista lemppareista.